lauantai 25. tammikuuta 2014

Olet mitä syöt

Pah, tammikuu kohta ohi enkä ole saanut päivittää yhtään treeniä. Flunssa jyllää jo neljättä viikkoa ja tänään tuntui, että tauti alkaa uudestaan. Nenä vuotaa ja aivastuttaa. Tämä alkaa jo käydä sietämättömäksi. Treenikassi lötköttää yksin nurkassa. Uudet rannetuet katselevat siellä ja ihmettelevät, miksei mennä heiluttamaan rautoja. Suoraan sanottuna veetuttaa aikasta rankasti. Iltojen vietto sohvalla viltin alla televisiota katsellen ei ole mua. :( Tosin keskiviikkona oli taas kivaa ohjelma töllöttimessä. Jutan uusin läskinpoltto kausi alkoi. Aikasta huikealla tuloksella lähdettiin liikenteeseen. Ikäiseni tyttönen pudotti painoaan noin 40 kiloa.Voiko olla hienompia tarinoita kuin ylipainoinen ihminen, joka löytää liikkumisen ilon ja tekee valtavan elämänmuutoksen ja löytää elämän ilon ja ennenkaikkea parantaa omaa terveyttään. Nostan hattua. Kaikista ei siihen varmasti ole. :) Olet todellakin, mitä syöt. :)

Mitä sitten meidän perhe syö. Minä olen meidän perheen ruokavastaava. Hoidan ruokaostokset kerran viikossa ja hankin tarvikkeet terveelliseen kotiruokaan. Lähikaupassa ei ravata ja näin saamme hieman pienennettyä ruokalaskujamme. Rahaa kuluu 4 henkisessä perheessämme ruokaan noin 800-1000 euroa/kk. En tiedä onko se paljon... Ruoka on meidän perheessä asia,josta ei säästetä. Rahkat ja raejuustot ovat sitä, mikä parhaalle maistuu. Hedelmiä ja kotimaisia vihanneksia ostetaan paljon (en edes katso kilohintaa).

Oma ruokailuni viikolla on hyvin säännöllistä. Säännöllistä toimistotyötä tekevälle tämä on helppoa.
Pyrin saamaan kaloreita päivän aikana 2000-2500. Tarkoituksena ei ole laihtua, vaan mielummin saada hieman lisää massaa ja lihaksille tarvittavaa energiaa kasvuun. Normi päiväni näyttää oheiselta.

7.00 aamupuuro, raejuusto, lasi tuoremehua, 1 rkl öljyä ja vitamiinit
8.30 välipalalla rahkaa, loraus vadelmakiisseliä ja hedelmiä, muki kahvia
11.00 lämmin ruoka
13.30 välipalana sama kuin aamulla, muki kahvia
16.30 2 x proteiinileipä, kinkkua, kasviksia ja kahvia tai toinen lämmin ruoka
20.00 iltapuuro, raejuusto ja öljy
22.00 palautusjuoma Reco2, jos treenipäivä
22.30 rahkaa ja loraus vadelmakeittoa

 

Rakastan rutiineita ja voin syödä vaikka vuoden samaa ruokaa. :) Olen hyvin askeettinen ruokailun suhteen. Tärkeintä on, että tiedän eväskupissa olevan tarpeeksi hiilaria, prostkua ja rasvaa. Viikonloppuisin en syö kellon mukaan, vaan sitten mennään perheen ehdoilla. Aikasta hyvin lapsetkin ovat oppineet, että äiti syöttää heitä usein. Aamupuuron syövät raejuustolla ja välipalana on usein rahkaa ja ananasta. Ihmettelevät myös kovasti, jos äiti ei ole tehnyt salaattia ruoalle. Aikamoinen vaikutus äidin ja isän esimerkillä. Kuinka paljon voimmekaan vaikuttaa lapsiimme omalla käytöksellämme. :)

Lauantaisin meillä on herkkupäivä. Rakastan kanelipullaa. Se on heikkouteni. Kaikista muista herkuista voin kieltäytyä ongelmitta, mutta jos tarjolla on tuoksuva korvapuusti, en pysty sanomaan ei, vaan pulla lennähtää suuhuni ennenkuin kerkeän asiaa edes miettimään. Kaikilla meillä on heikkoutemme.
Muutenkin viikonloppuisin otan rennommin ruoanlaiton suhteen. Ruoasta löytyy rasvaisia juustoja, kermaa ja vaalea leipää. :) Herkuttoman tammikuun lipsahdus sattui tänään. Leivoimme lapsosten kanssa. Lasi kylmää maitoa ja pullaa. Ei voi sanoa Ei.
 

Useammasta blogista olen lukenut päivityksiä, joissa raotellaan ostoskasseja, mitä saa satasella tai viidellä kympillä. Empä voinut olla vastaamatta haasteeseen. Mitä saa 4 henkinen perhe 196,95 eurolla viikoksi. Piti ottaa monta kuvaa, kun eivät yhteen kuvaan mahtuneet. Kuvasta puuttuu vaippapaketti, joten ruokaan meni noin 180 €. Muutama jättikokoinen juurespussi on jäänyt kuvasta pois. Ota nyt hienoja kuvia, kun kaksi vuotias erittäin innokas keittiöapulainen pyörii jaloissa.Tykkään valmistaa ruoat alusta alkaen itse, joten eineksiin turvaudutaan meillä todella harvoin.
 
 
Seuraavana vuorossa nessu nenäliina hauis käännöt. Tiukkaa sarjaa tiedossa. Sen jälkeen sohvalle sulattelemaan tuoreiden pellavan-auringonkukkasiemen sämpylöiden aiheuttamaa sämpylä-ähkyä. :) Herkullista viikonloppua!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti